Aurinkorannikon kutsu

Suomen marraskuussa ei ole mitään hyvää. Ei niin mitään! Jo pitkään on tuntunut siltä, että ylipäätään koko talvea olisi päästävä pakoon. Lumi ja räntä eivät kiehdo, eikä talviliikunta innosta. Kerrospukeutuminen vituttaa ja koko ajan on pimeää. Pakko päästä valoon!

©Pohjan Akka Marraskuun kukkaloistoa Fuengirolassa 2023.

Kuin toinen koti

Edellisen kerran lensin Espanjaan viime marraskuussa. Tällä kertaa olin reissussa V:n kanssa kaksin, koska S sairastui juuri ennen lähtöä ja miehet jäivät kotiin. Kun astelin koneesta ulos ja kävelin Malagan lentoaseman poikki kohti uloskäyntiä, tuntui kuin olisin saapunut taas kotiin. Kaikki tutut tuoksut tulvivat nenääni ja aseman kahvilan edessä seisova kirahvipatsas toivotti meidät taas kerran tervetulleeksi. Vaikka en ole koskaan asunut Espanjassa, niin olen matkustanut sinne jo niin monta kertaa, että väkisinkin paikka on alkanut tuntua enemmän kodilta kuin vieraalta maalta. Tai ehkä se on vähän kuin menisi mökille. Se on minulle paikka missä hengitys kulkee vapaammin, ajatukset selkiytyvät ja koko olemus tuntuu rentoutuvan.

Olen käynyt Espanjassa lukemattomia kertoja; ensimmäisen kerran Kanariansaarilla Puerto Ricossa vanhempieni kanssa vuonna 1997 ja sen jälkeen Manner-Espanjassa useamman kerran kuin jaksan edes muistaa. Minun ja K:n ensimmäinen yhteinenkin matka sijoittui Espanjan Aurinkorannikolle, kun matkustimme K:n isälle Fuengirolaan kylään talvella 2007. Siihen aikaan appiukkoni vietti siellä useamman viikon joka talvi ja muutaman vuoden ajan hänellä oli siellä jopa oma talo, eli villa. Useampaan otteeseen lomailimme siellä talvisin ja myös vuoden 2011 joulun vietimme siellä. Maaliskuussa 2015 vietimme talolla appiukkoni viisikymppisiä ja silloin vuorostaan omat vanhempani ihastuivat Fuengirolaan niin paljon, että varasivat heti pidemmän oleskelun samalle syksylle.

©Pohjan Akka “Rantapaseolla” 2022.

Vanhempani ovatkin asuneet Fuengirolassa kolmisen kuukautta joka syksy tai kevät nyt jo kymmenen vuoden ajan, ja meillä on ollut tapana mahdollisuuksien mukaan käydä heillä siellä silloin kylässä. Lapsetkin ovat matkustaneet kanssamme “Espanjan mummulaan” jo monena syksynä, S ensimmäisen kerran ollessaan 1,5-vuotias ja V ensimmäisen kerran marraskuussa 2022, kun olimme kuukauden päivät paossa Suomen pimeyttä. Silloin kyllä kävi selväksi, että kahden lapsen kanssa ei voi niin kauaa majailla isovanhempien kerrostaloasunnossa, kun siinä alkoi kyllä kaikilta jaksaminen loppua viimeisellä viikolla!

Kaksi kertaa K on antanut minulle lahjaksi “määmatkan”, eli olen käynyt yksin viikon huilaamassa vanhemmillani. Lapset ovat olleet silloin pieniä ja olin ajoittain erittäin väsynyt ja kuormittunut arjen pyörittämisestä, joten pieni hengähdystauko on tehnyt hyvää. Olen aivan älyttömän kiitollinen siitä, että minulla on mies joka mahdollistaa minulle tällaista ja on aina ollut yhtä osallistuva vanhempi kuin minäkin. Koin molemmista matkoista kuitenkin huonoa omaatuntoa, vaikka muuten minulle ei ollut vaikeaa olla lapsista erossa. Ikävä tietenkin oli, mutta nautin silti omasta ajasta!

Myös yksi parhaimmista ystävistäni on asunut jo kymmenen vuotta Fuengirolassa, ja näemme yleensä useamman kerran silloin kun olen siellä. On ihanaa, että jotkut ystävyyssuhteet kestävät tuhansien kilometrien välimatkan ja joka kerta tavatessamme voimme jatkaa siitä mihin viimeksi jäimme! ❤

Unelmana talvi ilman kaamos(masennus)ta

Jo vuosia meillä on K:n kanssa ollut yhteinen unelma -asua vuosi ulkomailla, mieluiten Espanjassa. Monta kertaa tätä unelmaa on yritetty toteuttaa, kerran jopa puolitosissamme puhuimme Uuteen-Seelantiin muuttamisesta, mutta aina on ilmaantunut jokin este. Yleensä esteenä on ollut K:n työ, mutta myös ihan yleisesti elämäntilanne on ollut sellainen, ettei lähteminen ole tuntunut oikealta. Nyt tilanne on kuitenkin muuttunut! Vihdoinkin K on sellaisessa työpaikassa ja asemassa, että työnteko ei ole tiettyyn maahan sidoksissa, ja koska minä en ole tällä hetkellä työelämässä, niin olemme ensimmäistä kertaa vapaita oikeasti viemään unelmia eteenpäin. Ja niin olemme tehneetkin.

Erilainen kouluvuosi

Ensi viikolla aukeaa haku Aurinkorannikon suomalaiseen kouluun ja me olemme valmiita ilmoittamaan lapset sinne seuraavaksi lukuvuodeksi. Jos vain suinkin saamme lapsille kouluun paikat, niin elokuussa S aloittaa siellä 4. luokan ja V aloittaa koulutaipaleensa ja menee ensimmäiselle luokalle.

©Pohjan Akka Viime marraskuussa kävin V:n ja mummun kanssa kävelemässä koulun lähellä, eikä V osannut edes aavistaa, että äidillä oli siinä joku taka-ajatus…

Aurinkorannikon suomalainen koulu on Fuengirolan Los Pacosissa sijaitseva yksityiskoulu, joka noudattaa valtakunnallista perusopetuksen opetussuunnitelmaa. Loma- ja työajat ovat samat kuin Suomessa ja opetuskielenä on suomi. Koulussa kuitenkin huomioidaan Espanjan kulttuuri ja kieli ja opetukseen kuuluukin pakollinen espanjan kielen opiskelu heti esikoulusta lähtien. Tämä on hieno juttu, koska toivoisinkin meidän lasten omaksuvan paikallista kulttuuria ja oppivan kieltä siellä asuessamme. Itse olen lukenut espanjaa lukiossa, mutta silloin motivaatio ei ollut kohdillaan ja kaikki opittu on vaipunut unholaan. Olen nyt kuitenkin yli vuoden tahkonnut espanjaa Duolingon avulla ja sitten syksyllä voisin Espanjassa ilmoittautua kielikurssille ja syventyä kielen opiskeluun paremmin. Vaikka Fuengirolassa pärjääkin hyvin englannilla ja jopa suomella, niin haluaisin kuitenkin osata edes auttavasti paikallista kieltä.

Tulevan kodin etsintä

Espanjassa on tapana vuokrata täysin kalustettuja huoneistoja ja taloja, joten mukaan ei tarvitse pakata kuin henkilökohtaiset tavarat. Asuntotilanne Aurinkorannikolla on kuitenkin ollut jo useamman vuoden hieman heikko, eikä sopivan hintaisia ja kokoisia asuntoja niin vain löydy. Asuntoa olemme etsineet jo pitkään ja lopulta sopiva osui silmiin läheltä tulevaa koulua. Asunto löytyi suomalaisen välitystoimiston, Finnvillan, kautta. Vaikka me K:n kanssa puhummekin sujuvaa englantia, niin kumpikaan ei osaa espanjaa ja siksi tuntui luontavalta ja turvallisemmalta käyttää suomalaista yritystä. Pitkäaikaisen asunnon vuokraus ei kuitenkaan ole mikään pieni juttu ja halusimme voida luottaa prosessiin täysin. Onhan siinä aika iso riski tulla huijatuksi, kun täysin etänä teet vuokrasopimuksen asuntoon missä et ole koskaan käynyt, tapaamatta edes vuokranantajaa. Aika ikävä yllätys olisi elokuussa pelmahtaa lasten kanssa asunnolle jota ei olekaan olemassa tai on vuokrattu toisille. Varmasti halvemmaksi olisi tullut vuokrata asunto suoraan paikalliselta vuokranantajalta, mutta päätimme toimia tällä kertaa kuitenkin näin. Asuntoa ei ole vielä kylläkään varattu, koska odotamme ensin koulupaikkojen varmistumisen ja vasta sitten teemme sopimukset. On siis edelleen mahdollista, että katselemamme asunto ehtii mennä sivu suun, mutta se riski meidän on vain otettava. Onneksi tässä on vielä hyvin aikaa jatkaa asunnon etsintää, jos niikseen tulee.

©Pohjan Akka

Eli niin vaan ne unelmat ehkä oikeasti toteutuvat ja syksyllä tämän akan perhe suuntaa Fuengirolaan, ei ihan vuodeksi, mutta kymmeneksi kuukaudeksi! Lapset eivät tästä suunnitelmasta vielä tiedä, mutta kerromme heille kyllä heti kun koulupaikat ovat varmistuneet. Aika jännittävää, vai mitä?